Miten koululaisen (huonoa) käyttäytymistä muokataan helposti ja tehokkaasti?

Joitain viikkoja sitten tuttavani laittoi minulle Messengerissä viestiä, jossa hän kertoi omalla lapsellaan olevan tällä hetkellä haasteita opettajansa kanssa. Sain kuvan oppilaan Wilma-merkinnöistä, joihin opettaja oli kirjannut oppilaan huonon käytöksen hyvin yksityiskohtaisesti. Tuttavani kysyi, onko tämä minun mielestäni oikea tyyli. En ottanut hänen kysymykseensä mitään kantaa, mutta suosittelin kokeilemaan toivotun käyttäytymisen tukemiseen palkkiojärjestelmää.

Koska tajusin silloin, että samankaltainen tilanne voi olla myös muissa perheissä tässä vaiheessa kouluvuotta, ajattelin kirjoittaa aiheesta blogin. Seuraavaksi esittelemääni menetelmää voi myös muokata kotien käyttöön omien lastensa ja miksi ei myös nuortensa kanssa. Menetelmässä, ns. palkkiojärjestelmässä on kuusi toimintavaihetta, joista jokainen on tärkeä.   

Toimintavaihe 1: Keskustelu ja tavoitteet käyttäytymiselle

Ensimmäinen askel palkkiojärjestelmän luomisessa on avoin ja ideoiva keskustelu lapsen kanssa siitä, millaista käyttäytymistä häneltä odotetaan koulussa (tai kotona). Tämä vaihe on ratkaisevan tärkeä, jotta lapsi saa mahdollisimman konkreettiset ohjeet toivottuun käyttäytymiseen ja palkkiojärjestelmä tukee tätä tavoitetta. Käyttäytymisohjeita voi esimerkiksi olla istuminen luokassa hiljaa, viittaaminen ennen kysymyksiä ja kommentteja, jne. Kun ohjaamme käyttäytymistä, ei kannata toimintaohjeeksi laittaa koskaan mitään kieltävää, kuten ”älä puhu ruokapöydässä”. Tämä ei ohjeista lasta tai nuorta käyttäytymään oikein. Mieti siis aina ohjeet myönteiseen muotoon, ”tee näin ja noin”. 😊

Toimintavaihe 2: Motivoiva palkkiojärjestelmä

Toinen vaihe sisältää lapsen kanssa sovitun palkkiojärjestelmän luomisen. Lapsen palkkiojärjestelmä voi olla esim. sellainen, että hän kerää 7 tarraa onnistuneista suorituksista ja sitten hän saa toivomansa palkkion. Palkkiojärjestelmän tulee olla motivoiva, joten tavoitteet asetetaan niin, että lapsi voi helposti saavuttaa ne. Jokaisesta onnistuneesta suorituksesta lapsi saa tarran, ja kun tarroja on kerätty riittävästi, häntä motivoiva palkkio annetaan. Tämä pitää palkitsemisen säännöllisenä ja motivoivana, mikä on avainasemassa käyttäytymisen muuttamisessa. Lapsella on myös koko ajan selkeä käsitys siitä, millaisella käytöksellä hän saa tarran.

Toimintavaihe 3: Avun ja tuen suunnittelu

Kolmannessa vaiheessa pohditaan, millaista apua lapsi tarvitsee tavoitteiden saavuttamiseksi. On tärkeää tunnistaa tarvittavat resurssit ja kenen apua voidaan hyödyntää, esimerkiksi opettajien ja koulun ohjaushenkilöstön tai vanhempien ja isovanhempien apua. Saattaa myös olla tärkeä pohtia, tarvitseeko arjen tilanteita jotenkin muuttaa, jotta lapsen on mahdollista käyttäytyä tavoitteen mukaisesti.

Toimintavaihe 4: Tiedottaminen palkkiojärjestelmästä

Neljännessä vaiheessa tiedotetaan palkkiojärjestelmän käyttöönotosta lapsen kanssa toimivia aikuisia, esim. koulun opettajia ja henkilöstöä. Tässä on tärkeä korostaa, että käytöksen muuttamisessa keskitytään vahvistamaan lapsen positiivista käyttäytymistä. Lasta ohjataan ja kannustetaan toivotunlaiseen käyttäytymiseen, jolloin kiinnitetään mahdollisimman vähän huomiota ei-toivottuun käyttäytymiseen.

Tämän toimintavaiheen taustalla on vanha viisaus:

”Mihin kiinnität huomiota, se kasvaa. Minkä jätät huomiotta, se näivettyy”.

Toimintavaihe 5: Tarrat tukemassa toivottua käyttäytymistä

Viidennessä vaiheessa lapsen kanssa toimivia aikuisia, esim. koulun henkilökuntaa, kannustetaan huomioimaan heti, kun lapsi käyttäytyy toivotulla tavalla ja lisäämään tarran lapsen palkkiojärjestelmään. Tarroja voidaan kerätä esimerkiksi paperiarkille tai ”tarrat” voivat olla digitaalisessa muodossa, esim. Wilma-merkintöjä. Jokainen ”tarra”, eli onnistuminen on pieni juhlan aihe.

Toimintavaihe 6: Tavoitteen saavuttaminen ja palkkiot

Kun tarrojen tavoitemäärä on saavutettu, lapsi saa sovitun palkkion. Palkkio voi olla jotain, mikä on lapselle erityisen mieluista ja motivoivaa, kuten jäätelöjuhlat tai uimahallireissu vanhempien kanssa. Tavoitteen saavuttamista on aina syytä juhlia, jotta lapselle jää mielikuva, että hän haluaa saavuttaa tavoitteita jatkossakin.

Ensimmäisen palkkiojärjestelmän toteutumisen jälkeen

Kun ensimmäinen palkkiojärjestelmä on toteutettu ja palkkio saatu, voidaan harkita uuden järjestelmän käyttöönottoa. Toisena vaihtoehtona voi olla opitun käyttäytymisen vahvistaminen lapsella esim. siten, että hän opettaa toivottua käyttäytymistä toiselle lapselle tai jopa pehmolelulleen. Kun lapsi opettaa jollekin toiselle itselleen tärkeitä koulun käyttäytymismalleja, vahvistaa hän oppimaansa.

Vaikka joskus meitä aikuisia ahdistaa tällaiset behavioristiset palkkiojärjestelmät, ovat ne tehokkaimpia menetelmiä tukemaan toivotunlaista käyttäytymistä lapsilla ja nuorilla, mutta varsinkin ADHD-lapsilla ja -nuorilla.

Näin muutammekin ulkoisen motivaation (mieleinen palkkio) pikkuhiljaa sisäiseksi motivaatioksi (lapsen hyvä mieli onnistuneesta käyttäytymisestä)!  

Tsemppiä parempaan arkeen lasten ja nuorten kanssa toivotellen, Mari 😊