Hyvää maailman opettajien päivää!

Soitin joku aika sitten eräälle yhteydenottopyynnön jättäneelle nepsy-lapsen huoltajalle, joka suunnitteli lapsensa koululle vanhempainyhdistyksen kautta nepsy-koulutusta. Huoltaja oli huolissaan koulun henkilöstön nepsy-osaamisesta.

Vielä nykyäänkin on se tilanne, että kaikkien opettajien koulutukseen ei kuulu nepsy-piirteisen lapsen ja nuoren tunnistamiseen ja tukemiseen liittyvät teemat. Lisäksi olen keskustellut muiden opettajien kanssa siitä, miten paljon nyt nipistetään juuri opettajien täydennyskoulutuksesta, kun ei ole rahaa kouluttautua eikä rahaa ottaa sijaisia. Tiedän pitkän linjan erityisopettajana, että jokainen opettaja lähtee opettajan työhön, koska haluaa auttaa ja opettaa oppilaitaan ja opiskelijoitaan parhaalla mahdollisella tavalla

Koska minä niin mieleni pahoitan tilanteissa, joissa nepsy-oppilaan tai -opiskelijan koulunkäynti on haastavaa ja siitä seuraa kodin ja koulun välille kitkaa, lähdin miettimään lausepankkia, jolla asioista voisi olla helpompi keskustella. Keskustelun on hyvä aloittaa toteamalla, että meillä (kodilla ja koululla) on vahvasti yhteinen tavoite ja että kumpikin taho toivoo oppilaan ja / tai opiskelijan koulunkäynnin sujuvan mahdollisimman hyvin.

Jotta koulunkäynti helpottuisi, on tärkeä yhdessä istua miettimään yhteisiä toimintamalleja, joilla arki saadaan sujumaan. Kodin ja koulun yhteiset toimintatavat auttavat varsinkin nepsy-lapsia ja -nuoria. Usein nämä toimintamallit vaativat jotain kaikilta osapuolilta. Toimivia ratkaisuja ei löydy ilman kompromisseja.

Tässä siis ajatuksia ja lausepankkia yhteiseen palaveriin nepsy-lapsen ja -nuoren kodin ja koulun yhteistyöhön:

Aluksi on tärkeä selvitellä lapsen / nuoren vahvuuksia. Vahvuuksia voi kartoitella mm. miettimällä, mitkä asiat sujuvat, mitä kykyjä ja kiinnostuksen kohteita on, jne. Vahvuudet on tärkeää nostaa myös koulun arjessa esille ja hyödyntää mm. oppijan motivoinnissa.

Hyviä keskustelun aiheita ovat esim.
– Mitkä asiat kotona / koulussa sujuvat hyvin?
– Mitä lapsi / nuori tekee mielellään kotona / koulussa?
– Mistä asioista lapsi / nuori nauttii / on kiinnostunut?
– Millaiset tukitoimet ovat aiemmin auttaneet koulunkäyntiä?

Kun tarvitaan yhteisiä toimintatapoja, on tärkeä kartoitella, miten kotona saadaan hankalat tilanteet sujumaan:

– Miten teillä kotona motivoidaan tehtäviin ja toimintoihin, jotka eivät ole mukavia?
– Miten teillä kotona toimitaan haastavissa tilanteissa? (Tämän kysymyksen voi myös muotoilla esim. ”Miten teillä kotona toimitaan, kun lapsella menee hermo tai miten toimitaan, kun nuori kieltäytyy tekemästä? Jne.)

Lisäksi on tärkeä kartoitella, miten voimme koulussa motivoida palkitsemalla. Voimme pohtia tavoitteen, jonka saavuttamisesta oppilas / opiskelija saa itselleen palkkion. Palkkio voi olla esim. yhteistä mukavaa tekemistä tai lähes mitä vain, mitä oppilas / opiskelija toivoo. Motivointi voidaan toteuttaa myös kodin ja koulun yhteistyönä esim. niin, että kun lapsi malttaa koulussa keskittyä oppitunnilla 20min. viisi kertaa, koti lupaa viedä hänet uimahalliin viikonloppuna. Varsinkin alussa lapsi / nuori tarvitsee mahdollisimman helposti saavutettavan tavoitteen sekä ulkoisen motivaation, eli palkkion. Pikkuhiljaa kun koulun arki alkaa sujua, alkaa sisäinen motivaatio kantaa.

On hyvä muistaa, että opettaja on pedagogiikan asiantuntija ja lapsen ja / tai nuoren huoltajat ovat jälkikasvunsa asiantuntijoita. Toivon, että kodin ja koulun yhteistyössä päästään sellaiseen luottamuksen tilaan, että pystytään ideoimaan tukitoimia ja keinoja koulunkäynnin ja arjen helpottamiseksi muutenkin tarpeen vaatiessa. Kun koti ja koulu puhaltavat yhteen hiileen, on se oppilaalle ja opiskelijalle valtava apu ja tuki! Hänen on näin turvallista käydä koulua.

Jos koulunkäynti on kuitenkin kovin vaikeaa, kannattaa ottaa mukaan yhteistyöhön myös kodin ja koulun ulkopuolelta ammattilaisia. Silloin heitäkin tarvitaan, jotta koululaisen arki saadaan sujumaan.

Iloa kodin ja koulun yhteistyöhön kaikille toivotellen,
Mari, erityisopetuksen vastuuopettaja ja äiti 😊